Jäntevä keho = Ikuisuusprojektini.
Blogi = Uusi keino saavuttaa tavoitteeni.
Kokeillaan. Kroppa kuntoon kaason hommia varten ensi kesäksi!

torstai 19. huhtikuuta 2012

Hiivatti! 19.4.2012

Jaahas, eli hiiva uusii. Tällä kertaa kokeiluun reseptillä saadut emätinpuikot, joiden pitäisi hoitaa samalla myös orastava bakteeritulehdus, joka siis myös uusii! Järjettömän hintaisia nuo lääkkeet, nyt yhteensä näiden kahden tulehduskerran lääkkeisiin mennyt noin 40 e. Voin kertoa, että jos kerran vielä tulee, niin sitten hodetaan mieskin. Vaikka väkisin, sillä eihän noiden puikkojen kanssa saa edes nukuttua! Puikko siis sulaa yön aikana emättimeen ja tietenkin sulanutta puikkoa valuu sieltä jonkin verran myös pois. Tunne on aivan järkyttävä näin kuukuppiin tottuneelle! Brrrr... Vielä 6 yötä..

Mennyt myös ihan järjettömäksi herkutteluksi koko homma nyt, jatkuvasti haen karkkia, sipsiä ja pähkinöitä! Ei voi jatkua näin! Nytkin kuvittelin lähteväni aamulenkille, mutta sitten muistin eilisestä leffasta jääneet karkit.. Eipä siis sittenkään lenkkiä vielä. Ehkä hiukan myöhemmin, nyt kuitenkin työjuttuja..

paino: 92,8 kg
vyötärönympärys: 79 cm
BMI: 31,4 - merkittävä lihavuus

tiistai 10. huhtikuuta 2012

Uuteen nousuun. 10.4.2012

Voin kertoa, että mikään ei etene. Perse.
Vaikuttaa siltä, et noi BodyPumpit vaan nostaa painoa jatkuvasti, palailisiko sitten nyt takaisin se reissun aikana menetetty lihas vai mitä hemmettiä!? Onhan se myönnettävä, että enemmän sitä syö nyt tuon avokin kanssa kuin yksikseen, mutta ei hitto, ei näin paljon! 

Kieltämättä ketuttaa noi naistenvaivat kanssa, mut kyllä niiden kanssa pitäis olla jo tottunut elämään..
paino: 93,4 kg.
Ei sitten muuta.

maanantai 2. huhtikuuta 2012

Voihan merkittävä lihavuus!

Onpas tässä nyt taas laiskistuttu kirjoittamisen ja mittailujen suhteen. Joskus vaan käy näin. Kesätyöt on se juttu, mikä pyörii sen sijaan mielessä kokoajan; Kaks haastattelua tuotannon hommiin on käyty ja niistä toinen oli jopa ihan kiinnostavaan työhön. Ottaa vaan niin päähän kun viime kesän duunipaikasta lupailtiin hommia tossa alkuvuodesta, mut nyt kun olisin kysellyt, et koska voin tulla, niin eivät tarjonneetkaan koko kesäksi töitä! Jos ehtisin olla neljä kuukautta, en taida tyytyä kahteen! Perse! Noh, saa nähdä kuinka tässä käy. Voin alottaa hommat kuukauden päästä, vaikka keli on kaikkea muuta kuin keväinen.. Katsotaan.

Aamun mitat ennen BodyPumpia:
paino: 92,6 kg
vyötärönympärys: 79 cm
BMI: 31,3 - merkittävä lihavuus