No tsekkasin tuon mieheni ilmoituksen sieltä Pallontallaajista. En itse ensin löytänyt sitä, mutta mies laittoi linkin pyynnöstä ihan kiltisti. Ja siitäkös ilmoituksesta suutuin!
Ilmoitus kuulosti kyllä ihan mieheltäni, mutta ei, siinä ei todellakaan kerrottu että etsinnöissä on siis VAIN JA AINOASTAAN kaveriseuraa. Sen sijaan siinä oli muunmuassa mainintoja siitä, että mies tykkää pyöräretkistä, auringonlaskuista, rannoista ja valokuvaamisesta. Eli kyllä, ainakin itse sain sen luettua siten, että siinä olisi voitu myös etsiä samanhenkistä elämänkumppania, joka tietysti vain kohtalon johdattamana sattuisi ilmoituksen lukemaan ja olisi tulossa samoille alueille samaan aikaan. Ja tähän kun laskin sen, että tuon samanikäisen, ihan normaalilta vaikuttavan kotimaisen tytön, joka siis mieheni matkaseurana on melko pian, julkinen facebook-profiili ei sanonut mitään siviilisäädystä, eikä julkisissa kuvissakaan mitään söpöilyä kenenkään kanssa ollut, oletin tietenkin, että hän on sinkku ja lukenut tuon jutun juuri sillä silmällä. Tästä kun mainitsin miehelleni, sain osakseni oikeastaan vain valitusta siitä, että minun pitäisi luottaa häneen, sillä hänkin luotti minuun ollessani reissussa ja niin edelleen. Tytöllä on siis kuitenkin ilmeisesti poikaystävä, mutta eipä siitä meillä silloin ollut puhetta, kun asiasta ensimmäisen kerran nopeasti miehen kanssa puhuttiin. Sen sijaan sain aluksi siis lähinnä vain tytön koko nimen, jolla löysin hänet poikaystäväni kaverilistalta ja pääsin selailemaan kuvia ja tykkäyksiä, ja keksimään omia mielikuviani. Kuinka väärin voisikaan kanssani menetellä? Eikö mies VIELÄKÄÄN tunne minua yhtään?
Kysehän ei helvetti soikoon ole luottamuksesta, vaan tyypillisimmästä ominaispiirteestäni, äärimmäisestä kontrollintarpeesta ja äänenpainojen ja nyanssien LIIAN suuresta tulkitsemisesta! Olen siis niitä ihmisiä, jotka kuuntelevat sen, mitä toinen sanoo ja miten hän sen sanoo, ja samalla miettivät, miksi juuri tämä kerrotaan, ja mitä jätetään kertomatta, ja miksi sitä ei kerrota. Ja tietenkin myös se, miten toinen reagoi ja vastaa kysymyksiin muuttaa aina mielikuvaa, jonka saan. Eli kyllä tästä jonkun mielisairauden saisi kokoon, jos vähän laskisi yhteen ja diagnosoisi. Ja hitto soikoon, olemme seurustelleet yli 9 vuotta, josta noin 4 vuotta asuneet yhteisessä taloudessa, eli kyllä tuo ominaisuus on ollut täysin mieheni huomattavissa, ja tullut esiinkin useita kertoja. Jos tuo on piirre, jonka mieheni toivoo minussa muuttuvan esimerkiksi ennen kihloja tai muita, niin voin kertoa ettei tule onnistumaan! Olisi kiva tietää, jos asia on näin, ettei tuhlattaisi kummankaan aikaa enää enempää. Miehen bakteerikammo muka este kihloille, MY ASS! Tuota hän on luvannut hoitaa, mutta ehei, ei ole mitään tapahtunut. Rahoja isommin käsitellessä tarvitsee laittaa kertakäyttöhanskat käteen, eikä minun korujeni, kuten rannekorun kanssa auttaminen luonnistu ilman kylmiä väreitä ja välitöntä käsienpesua.
Kiitos vaan siitä fiiliksestä, että olen jotenkin todella ällöttävä koruineni.
