Jäntevä keho = Ikuisuusprojektini.
Blogi = Uusi keino saavuttaa tavoitteeni.
Kokeillaan. Kroppa kuntoon kaason hommia varten ensi kesäksi!

maanantai 11. heinäkuuta 2011

11.7.2011

Hämmentävä on tämänpäivän fiilis, sillä en todellakaan olisi uskonut, että poikaystäväni mielessä risteilee tulevaisuudensuunnitelmat kaikkien hänen omien touhujensa ohella. Kuitenkin yht'äkkiä hän alkoi puhumaan siitä, miten ei ole ollut häitä pitkään aikaan, ja että meidän häitä odotetaan heidän suvussaan vamaankin seuraavaksi. Meillä on molemmilla odotettavissa hieman puuhailuja seuraavien vuosien aikana, toisella ensin, toisella sitten ja näiden sunnitelmien jälkeen olisikin hänen mielestään ihan ok mennä naimisiin. Siis tuon sormuskammoisen poikaystäväni mielestä. Ja kyllä, hän oli asiasta jutellessaan selvinpäin, enkä itsekkään ollut humalassa tai nähnyt unta. Ja vuosi, josta puhuimme on se aiemmin mainitsemani 2013. Outoa.

Toinenkin kumma juttu tapahtui ollessamme kaupungissa kiertelemässä, poikaystäväni halusi välttämättä kulkea toisella puolen tietä, ilmeisesti koska siellä oli liike, joka myi lisäravinteita, mutta jonka vieressä oli korukauppa. En itse tietenkään tätä lisäravinnekauppaa aluksi edes nähnyt, koska olin niin ihmeissäni korukaupasta, enkä sitten voinut tietenkään käyttäytyä kovin normaalisti kun jatkoimme matkaamme. Kyllä siinä muutamat sydämenlyönnit jäi väkisin välistä ja meni hetki normalisoituessa. Hah.

Että semmoista siis. Kaikki tämä tuntui varsin hämmentävältä, sillä itsetuntoni oli normaaleissa lukemissa, sillä en tunne saaneeni kroppanikaan kanssa vielä mitään isompia ihmeitä aikaan. Houkutteleva kaksoisleuka ja ei niin solakat muhkurareidetkin löytyvät edelleen, eivätkä ne varmaankaan ihan hetkeen ole menossa minnekkään. :D

Ehkä poikaystäväni onkin lukenut viimein tätä blogiani, ajatellut tunnistavansa sen omakseni ja jutuillaan varmistelee tilannetta. Ehkä, ehkä. (Saat hei kertoa mullekin, jos pyörit tätä lukemassa.) :P

Kroppatilanne on sama kuin eilen,
paino: 95,3 kg
vyötärönympärys: 82 cm
BMI: 32,2 - merkittävä lihavuus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti