Jälleen puski päälle tuo uskomaton kihlausahdistus! Uskomatonta, kuinka surullinen voin olla siitä, että oma muruseni ei ole minua kihlannut. Tuntuu, että en riitä, varsinkin nyt kun olen täällä.
En myöskään tiedä, haluanko kotiin, sillä asumiseni täällä on saanut avokkini huomaamaan suhteemme hyvät puolet aivan uudella tavalla. En haluaisi mennä takaisin vaan toteamaan, että olemme edelleen samassa tilanteessa kuin lähtiessäni: Minä odottamassa ja hän elämässä. En haluaisi.
Kuitenkin haluan ehdottomasti kotiin, sillä en koskaan tule olemaan oikeasti onnellinen muualla.
En voisi koskaan olla kaipaamatta kotiin tai elää ihmisten keskellä, joiden äidinkieli on eri kuin omani.
But now I have to live with it. For more than a month.
And I hate it.
And I hate it.
Oli pakko tulla kommentoimaan. En tiedä miten kauan ootte seurustellut. Oma tilanteeni on se, että olen serustellut mieheni kanssa 6 vuotta ja jo varmaan vuoden päivät ihmetellyt samaa asiaa, kunnes mies vahingossa lipsautti puhelimessa mitä oli suunnitellut eli kosivansa minua.
VastaaPoistaKyllä se sieltä tulee kun vaan jaksaa odottaa. Itelläni se kesti 6 vuotta.
Ollaan seurusteltu kauan, vuoden 2003 syksyllä alettiin olla yhdessä. Kuinkas paljon se sitten onkaan... 9 vuotta. Huh! Mutta juu, odotellessahan se aika hyvin menee.. :D
Poista