Seurustelu. Miten se voi olla näin vaikeeta? Muistatte varmaan, kun kerroin siitä mun poikaystävän työkaveritytöstä viime kesän loppupuolella, joskus elokuussa? Nojoo.
Mulle siis syksyllä vakuutettiin, et joo, mitään ei oo tapahtunu, eikä meinaa tapahtua, vaikka he olivatkin porukalla hengaamisen lisäksi käyneet kahdestaan kävelyillä ja jutelleet omista parisuhteistaan keskenään, ja huomanneet siinä olevansa suunnilleen samoissa tilanteissa ja asioista aikalailla samaa mieltä. Sit kun olin sillä puolen vuoden reissullani, en kuullut tästä tytöstä mitään, en mitään! En, vaikka kyseessä olikin siis mun poikaystävän kuulemma paras kaveri koko työporukasta, ja joka asuu meiltä alle kilometrin päässä ja oli koko talven töissä samassa paikassa, missä mun poikakaveri kävi kans pari kertaa hommissa, ja sen työporukan kanssa oli sinä aikana myös vähän pippalointeja, joista kuulin kyllä juttuja aika monista muista siellä olleista ihmisistä, mut en sanaakaan tästä tytöstä. Miksi? No ajattelin tietysti tyytyväisenä, että ei mun poikakaveri oo vaan nähnyt sitä tyttöä lainkaan. Ääliö minä.
Kun palasin reissultani kotiin, tottakai kysyin, et mitä sille tytölle kuuluu, kun en hetkeen ole kuullut hänestä mitään. Vastaukseksi sain, että ei mitään ihmeellistä. Kun kysyin, että onko poikaystäväni kuitenkin nähnyt häntä tässä vähään aikaan, kuulin, että tyttö oli ainakin noissa työporukan bileissä ollut. Ei siinä mitään, mutta miksi hitossa mä en kuullut tästä sanaakaan aiemmin? Ei pienintäkään mainintaa koko naisesta, vaikka muiden, mulle täysin tuntemattomien lapsi- ja parisuhdeasiatkin mulle ulkomaille kerrottiin.. Whaat?
Mut ei tässä vielä kaikki: Tää tyttö on menossa tai mennyt jo naimisiin. Naimisiin! Ja edes sillon syksyllä kun ahdistuin ja itkin monta kertaa mun poikaystävälle siitä, et en tunne voivani luottaa siihen yhtään tän tytön takia, ei mulle kerrottu moisista suunnitelmista lainkaan. Se aika oli maailman hirveintä, etenkin kun olin lähdössä maasta, ja mun poikaystävä ei ymmärtänyt mua ollenkaan! Ilmeisesti luuli, et mä tiesin tän tytön ja hänen kihlatun tulevista häistä. Tai jotain. Tilanteet meni aina niin, et mä itkin ja yritin selittää miks musta tuntuu siltä kun tuntuu ja hän kuunteli, mut ei itkenyt, eikä juurikaan selittänyt. Ja mä olin täysin toivoton! No, kun kuulin, et heidän häät on tulossa, niin kuvittelin tietysti hetken, että jesss, sillä siitäkin vaivasta päästiin! Mut nyt tää tyttö taas vaivaa mun mieltä. Ihan tosissaan. Mun on varmaan sadatta kertaa taas otettava asia puheeks..
Oon siis täysin varma siitä, että mun poikaystävä on ollut ihastunut tähän tyttöön, tai tää tyttö on ollut ihastunut mun poikaystävään ja sit jotain on tapahtunut. Joko toinen on kertonut tunteistaan, halannut merkitsevästi tai suudellut toista ja tilanne on mennyt oudoksi. Ja outouden takia mun poikaystävä ei ole mulle mitään kertonut, kun reagoin kuitenkin niin kovasti ennenkuin lähdin pois. Mut uskokaa tai älkää: Jos tilanne noiden välillä on ollut noinkin viatonta, mua ei haittaa, kunhan kuulen totuuden! Ja totuus EI VOI olla se, että mitään ei ole tapahtunut! Ei vaan voi! En vihaa mitään niin paljon, kun valehtelua ja mun valetutka huutaa nyt punasena lakkaamatta! Ihmiset ihastuu, so what?!! Tärkeintä on se, miten siihen reagoit! Eikä haittaa, vaikka ensin meneekin pieleen, jos tilanteen korjaa! Mut hei, valehtelu!!?
Viikonloppuna tiedossa siis: Suoraa puhetta ja tiukkoja kysymyksiä, tai en saa hetkenkään rauhaa iteltäni...
