Kerrankin heräsin onnellisena, vaikka olinkin nukkunut huonosti. Tänään ei tarvitse odottaa, toivoa ja lopulta pettyä siitä, että tänään ei taaskaan ollut se päivä. Ei minun tarvitse odottaa, että poikaystäväni tajuaisi haluta kanssani kihloihin, sillä eilinen idea sormuksesta minulta minulle tuntuu aivan timantilta. En todellakaan ole millään tavalla puutteellinen ihminen itseksenikään ja sormus muistuttaa konkreettisesti minua tästä koko ajan.
Pitkästä aikaa tuntuu siltä, että en ehkä edes haluaisi vaihtaa omaa sormustani kihlasormukseen, jos siihen tulisi tilaisuus. Se aika meni jo, kun määrittelin itseni poikaystäväni ja hänen halujensa kautta. Jos kahden vuoden päästä emme ole kihloissa, harkitsen vakavasti eroa, vaikka kaikki menisikin muuten hyvin. 25-vuotiaana, 10 vuoden seurustelun jälkeen pitäisi todellakin jo tietää, mitä haluaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti