Jäntevä keho = Ikuisuusprojektini.
Blogi = Uusi keino saavuttaa tavoitteeni.
Kokeillaan. Kroppa kuntoon kaason hommia varten ensi kesäksi!

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Kuukuppi & spinning. 1.8.2012

Tänään oli kyllä paha spinning. Ei niinkään siksi, että se olisi ollut tavallista rankempi, mutta biisit olivat huonommat kuin edelliset, eilinen Body Pump painoi ja kärsin menkoista melko uuden tuttavuuden, kuukupin kanssa. Kuukuppi ja spinningsatula? Ei hyvä kombinaatio. Sen sijaan Body Trainit ja spinning sopivat yhteen ihan ookoosti. Istuen polkeminen sattui, seisten jalat olivat maitohapoilla. Ja silti olen menossa myös huomenna. Taidan olla melkoinen ääliö.

Ääliö tai en, olo on mielettömän turvonnut. Mahduin loman jälkeen kyllä työhousuihini, mutta uskon, että kaikki ennen lomaa kadotetut kilot ja sentit ovat tulleet takaisin. Menkkaturvotuksen lisäksi teen nyt aamuvuoroa, joten en ehdi mittoja aamuisin ottamaan. Ehkäpä viikonloppuna? Toivotaan. Ainakin sykemittarin asettama tämän viikon liikuntatavoite täyttyy jopa ilman sunnuntai-illan täsmäsykelenkkiä..

Nappasin tänään taas herkkunälkään protskupatukan, LEADERin Protein Delightin. 35 g, josta 14 g protskua ja 12 g hiilaria. Koostumus oli protskupatukkamaisen tönkkö, mutta seassa oli myös jotain kivoja rapsakoita pikkupalloja. Suutuntuma siis GIANTtia parempi, mutta PÄÄLLIKKÖä huonompi. Hintaa tällä oli 1,39 e, joka on hieman paljon, mutta ei ehkä kuitenkaan liikaa. We'll see. Peruspäivä.

Tällä hetkellä kesän jumppakeskuksessa vietetyn treenitunnin hinta on 10,49 e. Hitto, kun se on vieläkin paljon! Hinnaston mukaan kertajumppa maksaa 10 e, kertasali 8 e. Oma kesän tavoitteeni on siis laskea tuntieni keskihinta alle 9 euroon, sillä jumpissa aikaa on mennyt ehdottomasti enemmän kuin salilla. Eikä tietenkään haittaisi, jos pääsisin alle tuon kasinkin.. Katsotaan kuinka käy, aikaa on noin viikko!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti